Olen harrastellut jonkinverran kirjoittamista yleisöosastopalstoille eri lehtiin. Tältä sivulta pääset eteenpäin katselemaan niitä. Yleisesti täytyy todeta, että tekstit ovat yleensä syntyneet illalla ja lähetetty samantien eteenpäin. Jälkikäteen voisi todeta, että yleensä yön yli nukkuminen olisi monesti voinut parantaa tekstin tasoa. Mutta julkaisukynnyksen ne ovat joka tapauksessa siis ylittäneet.
Olen jakanut kirjoitukset kolmeen eri kategoriaan niiden
julkaisupalstojen mukaan.
Kirkollisiin ja
musiikillisiin lehtiin saadut kirjoitukset löydät
täältä.
Valtakunnallisiin lehtiin
tiensä löytäneet löydät
täältä.
Paikalliseen Somero-lehteen päässeet löydät taas
täältä.
Olen tehnyt
myös kirjoituksia Vorssasta poijaat -lehteen, joka on
johtamani Forssan
kaupungin mieskuoron kerran vuodessa julkaisema lehti.
Ne
kirjoitukset löydät täältä.
Tämän homman velvollisuuksiin kuuluu myös hartauskijroitusten tekeminen paikalliseen sanomalehteen.
Ne löydät täältä
Jos mieleesi tulee
jotakin yhteisesti rakentavaa, niin laita kommenttisi minulle
sähköpostilla
niin lupaan myös laittaa ne tänne esille.
Sitten ovat kirjoitukset, joita olen tarjonnut lehtiin, mutta
eivät ole syystä tai toisesta
päässet toimituksen
seulasta läpi.
Ne löydät täältä.